Maija Laurinen

Aavepiiput (Monotropa uniflora), 2025

Teos on paikkasidonnainen installaatio, joka luo matalataajuuksisten äänten avulla tilaan tunnun hahmottomasta olemassaolosta. Jokin värähtelee jalkojen alla, tilassa ja kehossa saakka. Teos viittaa nimellään metsien ekologiaan ja kasvien välisiin maanalaisiin verkostoihin.

Aavepiiput (lat. Monotropa uniflora) ovat lehtivihreättömiä kasveja, jotka elävät poikkeuksellisesti hämärässä ilman fotosynteesin tuottamaa energiaa. Sen sijaan ne saavat ravintonsa puilta maaperän sienijuurten kautta. Aavepiippujen olemassaolo oli pitkään biologinen mysteeri, jonka avulla kasvien ja sienirihmastojen välillä tapahtuva näkymätön aineiden siirtyminen on saatu todennettua. Maaperän valtavien verkostojen vaikutus ulottuu kaikkialle maanpäällisiin ekosysteemeihin, myös meihin.

Pienet aavepiiput ovat yksi ilmentymä kaikesta siitä, mikä tapahtuu inhimillisen havaitsemisprosessin ulottumattomattomissa mutta vaikuttaa olemassaoloomme ratkaisevasti. Laurisen installaatio tarkastelee fyysisesti kokemusta sellaisesta, minkä voi tuntea mutta ei nähdä, huomata mutta ei hahmottaa, mistä ei voi saada otetta vaikka se on voimakkaasti läsnä ja kytköksissä kaikkeen olemassa olevaan.

Maija Laurinen on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Nurmeksessa. Laurinen väitteli taiteen tohtoriksi Slovakian kuvataideakatemiasta vuonna 2019. Hän työskentelee monialaisesti kartoittaen hahmottamattoman rajoja ja luo muuttuvia tilanteita, jotka rohkaisevat tarkastelemaan havaittua arkipäiväisestä poiketen.