Tuuli Meriläinen

Tuuli Meriläinen (s.1992)

valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta Imatralta 2015, jonka jälkeen hän asettui työskentelemään kotikaupunkiinsa Lieksaan. Taide ja maalaaminen ovat olleet osa Tuulin elämää lapsuudesta lähtien. Hän inspiroituu luonnosta, eläimistä ja maisemista sekä itse maalaamisesta. ”Annan sattumalle varaa tehdä yllättäviä elementtejä teoksiini. Vaikka mietin aiheita jo valmiiksi asti, niin työhuoneella maalatessani ne silti muuttuvat ja innostun testailemaan muuta kuin mitä suunnittelin.” Tuulin maalauksissa esittävät luontoelementit yhdistyvät herkkiin, mutta dynaamisiin väripintoihin. Akryylivärien ohella hän käyttää teoksissaan tehostemaaleja, pigmenttejä, sabluunamaalausta sekä kollaasitekniikkaa. Perinteisen kangaspohjan lisäksi hän maalaa vanerilevyille hyödyntäen puun pintakuvioita. M_itä? Nykytaiteen biennaalissa Kuopion taidemuseossa nähdään Tuuli Meriläisen maalauksia, joihin hän on tallentanut aikaa nähneiden ja jo rapistuneiden rakennusten tarinoita kommentoiden samalla lempeällä haikeudella maaseudun autioitumista. Taiteilija on saanut tukea Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Karjalan taidetoimikunnalta.

www.tuulimerilainen.com

Kuvat: Harri Heinonen

Tuuli Meriläinen